Länsi-Suomen Osuuspankin henkilökunnan joukkoaltistumisesta ei jatkotartuntoja
Tiistaina 17.11. tiedotettiin, että kahdella Länsi-Suomen Osuuspankin työntekijällä on todettu koronaviruksen aiheuttama infektio. Porin kaupungin tartuntataudeista vastaa-vien viranomaisten ja pankin yhteistyönä kartoitettujen altistuneiden koronavirustestit ovat nyt osoittautuneet negatiivisiksi. Altistuneet jatkavat karanteenissa viranomaismääräysten mukaisesti.
– Negatiivisilla testeillä on varmistettu, että karanteeniin määrättyjen henkilöiden kautta tartunta ei ole voinut levitä eteenpäin, vaikka he sairastuisivat myöhemmin karanteenin aikana. Tartuntaketju on näin tullut suljetuksi, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiiri tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.
Pankin asiakkaat eivät ole tapauksiin liittyen altistuneet tartunnalle, sillä tartunnan saaneet eivät tartuttavuusaikanaan ole olleet asiakaspalvelutehtävissä. Länsi-Suomen Osuuspankin BEPOP:n konttori sekä kassapalvelut palvelevat jälleen normaalisti huomenna perjantaina 20.11. klo 10 alkaen.
– Tapaus osoittaa, että suojautuminen ja varovaisuus on erittäin tärkeää meille kaikille. Saimme koronatapausten ilmaannuttua tartuntaketjut katkaistua viranomaisten kanssa yhteistyössä. Pankissa asioiminen sekä työskentely onkin jälleen turvallista. Toivoisin kuitenkin, että pankissa asioidessa asiakkaamme kuten henkilökuntammekin käyttäisivät maskia huolehtien sekä omasta että pankin henkilökunnan turvallisuudesta. Suosittelemme asiakkaillemme ensisijaisesti puhelin- tai verkkoneuvottelujen hyödyntämistä digitaalisissa kanavissamme näinä aikoina, toteaa toimitusjohtaja Matti Kiuru Länsi-Suomen Osuuspankista.