Tyytyväiset asiakkaat menestyksen salaisuutena
Be-Master Suutariliikkeen menestyksen salaisuutena ovat tyytyväiset asiakkaat, jotka antavat positiivista palautetta tekijöille sekä välittävät sitä ystävilleen. Be-Masterin yrittäjä Seppo Uusitalo muistuttaa, että kun itse on tyytyväinen työn jälkeen, niin silloin asiakaskin yleensä tykkää.
Asiantuntijakeskus BEPOP on Sepon mukaan ihanteellinen työympäristö. Liiketilaan voi tulla milloin tahansa ja töitä voi jäädä tekemään keskuksen aukioloajoista riippumatta. Yrityksen alkuaikana töitä tuli tehtyäkin lähes yötä myöden, nauravat Seppo ja Arja Uusitalo.
Seppo muistelee, että BEPOP tuntui alkuun turhan hienolta ympäristöltä suutarille. Ihmiset vierastivat ja ajattelivat, että BEPOPissa sijaitessaan suutaripalvelut olisivat ehkä kalliimpia kuin aiemmin. Hinnat kuitenkin säilyivät ja asiakkaat seurasivat Be-Masterin perässä vanhasta paikasta BEPOPiin. Yritys, persoonat ja sijainti ovat vetäneet puoleensa vuodesta 1989 lähtien – BEPOP-tähti kauppakäytävällä on osoitus pitkäaikaisesta tekemisestä ja asiantuntijuudesta.
Ennakoi tuleva juhlakausi ja korjauta mahdolliset rikkinäiset asusteet kuntoon ajoissa.
Suutarin työ on monipuolista. Työhön sisältyy monenlaista korjausta, kuten kenkien, asusteiden, laukkujen ja takkien korjausta sekä neulomista ja kaiverruksia. Avainpuolen palvelut ovat laaja kokonaisuus muun muassa autojen siruavaimet työllistävät säännöllisesti. Joskus palvelua tarvitaan nopeastikin ja parhaimmillaan on liimattu kengänpohjia iltapukuisen daamin odotellessa tiskin toisella puolen.
Arja Seposta:
Seppo on huolellinen, pikkutarkka ja pedantti. Hän on huomaavainen ja ottaa muut huomioon. Seppo ratkaisee asian kuin asian.
Seppo Arjasta:
Arja on pätevä, kätevä ja luova. Arjan ongelmanratkaisukyky on uskomattoman hyvä.
Molemmat yhdessä:
Olemme molemmat luovia persoonia. Vahvalla rutiinilla ratkaisemme eteen tulevia yllättäviä asioita. Olemme molemmat räiskyviä, ja olemme välillä eri mieltä asioista. Yhteinen sävel on kuitenkin aina löydetty. Kaikki piirteet tekevät meistä täydellisen parin. Yhdessäolo on rikkaus.
Teksti ja kuvat: Janne Rauhala