

Sanna Turpeinen Parturi-Kampaamo Johannan yrittäjänä

Sanna Turpeinen (26) aloitti Parturi-Kampaamo Johannassa vuoden 2013 kesäkuussa valmistumisen jälkeen. Hän ei ajatellut ryhtyvänsä yrittäjäksi, kunnes vuoden 2018 aikana huomasi miettivänsä, kuinka toimisi, mikäli hän olisi vastuussa yrityksestä ja asiakaskunnasta. Silloinen yrittäjä Hannele Koski oli toki kannustanut vastuunottoon, omatoimisuuteen sekä sisäiseen yrittäjyyteen. Hannele oli tiputellut yrittäjäsiemeniä hiljalleen Sannan ajatuksiin.
”Näin Sannassa yrittäjän ja yritystoiminnan mahdollisen jatkajan jo aikaisessa vaiheessa.” Hannele Koski
Hannele ehdotti Sannalle omistajanvaihdosta syksyllä 2019 ja päätös yrittäjyydestä syntyi helmikuussa 2020. Tässä kohtaa pää oli täynnä kysymyksiä. Anopin sanat rohkaisivat – kaikki järjestyy. Omistajanvaihdos tapahtui lokakuun alussa 2020.
Toimiala ja käytännön parturi-kampaamotekeminen olivat tuttuja, joten siirtyminen yrittäjäksi oli pehmeä. Yrittäjyyden myötä Sannan työhön tuli kuitenkin useita uusia vastuualueita. Sannan äiti yrittäjätaustaisena ja kirjanpito-osaajana on ollut suurena apuna. Päivittäisessä työssä Hannele Koski on ollut rinnalla ja tarjonnut vastuunkantoon tukea, ja täten yrittäjyyteen turvallisuutta. Sanna on seurannut tarkoin kokeneemman yrittäjän tekemistä, jotta yritys toimii menestyksekkäästi ainakin vielä toiset 47 vuotta.
”Arvostan Hannelen ammattitaitoa, pitkäjänteisyyttä sekä suhtautumista asiakkaisiin -asiakkaat ovat tärkeitä ja he motivoivat Hannelea tekemään töitä omistajanvaihdoksen jälkeenkin.” Sanna Turpeinen
Parturi-Kampaamo Johannassa on juuri nyt toimiva toimintamalli, mutta yritys kehittyy jatkuvasti. Sannalla on useita ideoita tuleville yrittäjävuosille. Kesäkuusta 2020 alkaen tiimiin on kuulunut Sofia Vranki, joka on parturikampaamoalan monipuolinen asiantuntija. Ripsiteknikkona Sofia on osaamisellaan laajentanut Parturi-Kampaamo Johannan palvelutarjontaa entisestään. Tällä hetkellä yrityksessä olisi paikka avoinna parturi-kampaajalle sekä kynsiteknikolle.
Parturi-Kampaamo Johanna sijaitsee Asiantuntijakeskus BEPOPin kauppakäytävällä toisessa kerroksessa. Lattia ja valot ovat uusittu. Ilme on raikas – tunnelma pirskahteleva ja nuorekas. Sanna on tyytyväinen, että yritys sijaitsee BEPOPissa. Yritys on hyvin saatavilla, pysäköinti on maksuton, kulku yrityksen tiloihin on esteetön, taksilla ja bussilla pääsee BEPOPin ovelle ja tila on iso ja palvelee hienosti parturi-kampaamon toimintaa. Parturi-Kampaamo Johannassa palvelee onnellinen yrittäjä.
Visio:
Pitkäikäinen asiakkaitaan palveleva parturi-kampaamo. Huhtikuussa 2021 tulee täyteen 47 vuotta. Toiset 47 vuotta on vähintään tarkoitus jatkaa toimintaa.
Toiminta-ajatus:
Parturi-Kampaamo Johanna tarjoaa kaikenikäisille ammattitaitoista, ajankohtaisen hiusmuodin mukaista sekä luotettavaa palvelua helppokulkuisessa liiketilassa Porin kaupungin ytimessä.
Palveluntarjonta:
Parturikampaamoalan palvelut
Ripsiteknikon palvelut