

Rakennuspalvelu Jalonen & Uusitalo on sairaala- ja terveysrakentamisen asiantuntija

Rakennuspalvelu Jalonen & Uusitalo on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä toimijana sairaala- ja terveysrakentamisen alalla. Yritys on erikoistunut vaativiin rakennusprojekteihin, ja heidän viimeisin kohteensa Lääkärikeskus Karhulinnan työterveyspalveluiden laajennus valmistui loppuvuodesta 2023.
Laajennusprojekti käsitti entisen hotellin kolmannen kerroksen tilojen muuttamisen moderniksi kokonaisuudeksi. Projekti aloitettiin purkutöillä, joiden tavoitteena oli luoda tyhjä 600m2:n tila rakentamiselle. Laajennus toteutettiin Karhulinnan alkuperäisen konseptin mukaisesti, ja se sisälsi lukuisia vastaanottohuoneita sekä tukipalvelutiloja.
Haasteellista laajennuksessa oli sen toteutus olemassa olevien kerrosten väliin. Tämä vaati tarkkaa suunnittelua erityisesti LVI-järjestelmien osalta. Rakentamisen aikana oli otettava huomioon myös naapuritiloissa toimivat yritykset, joiden työrauha säilytettiin. Lisäksi kiinteistössä toimivan OP Länsi-Suomen päivittäistä toimintaa oli kunnioitettava, mikä vaati tarkkaa aikataulutusta ja koordinointia.
Laajennusosa on ollut käytössä vuoden 2024 alusta lähtien, ja se on vastaanottanut kiitosta toimivasta sekä laadukkaasta toteutuksesta.
Teksti ja kuva: Janne Rauhala, kiinteistömuotoilija, Rock My Business