Elinar auttaa tietointensiivisiä organisaatioita muuttamaan rakenteettoman datan liiketoiminta-arvoksi
Elinar on kumppani, joka toimittaa tekoälyavusteisia automaatioratkaisuja liiketoimintaprosesseihin kuten tilausten ja laskujen käsittelyyn sekä kemikaalianalyysien käsittelyyn. Lisäksi toimitamme ratkaisuja, jotka perustuvat IBM:n johtaviin teknologioihin. Elinar on toiminut perustamisestaan saakka IBM:n Business Partnerina. Tällä hetkellä olemme IBM Gold Business Partner.
Toimintamme starttasi noin 29 vuotta sitten helsinkiläisen kaksion olohuoneen nurkasta. Elinarin ovat perustaneet porilaiset Elina ja Ari Juntunen, josta juontuukin yrityksen nimi Elinar. Sittemmin olemme palanneet juurillemme Poriin ja nykyään toimitilamme sijaitsevat Asiantuntijakeskus Bepopin 3. kerroksessa.
Olemme kehittäneet ElinarAI-tuotteen, joka on syvään siirto-oppimiseen pohjautuva tekoäly. ElinarAI kykenee luomaan ihmisenkaltaisen ymmärryksen ei-rakenteiseen tietoon, kuten asiakirjoihin.
Meillä on asiakkuuksia ja partnereita useilta eri sektoreilta ympäri maailman. Olemme työskennelleet mm. vakuutus- ja finanssialalla, teollisuudessa, julkisella sektorilla sekä tukkurien kanssa. Uusimpana referenssinä meillä on kemikaalialan tukkuri Alcol Chemicals, jonne automatisoitiin dokumenttien käsittelyprosessi tekoälyn avulla vastaanotosta lähetykseen saakka.
Lue lisää meistä www.elinar.com